• Hullu Jänis osaa olla täydestä sydämestään onnellinen ostaja ja hankintojen tekijä. Hullu Jänis hankkii vain asioita, joilla on merkitys ja joilla voi tuottaa hyvää oloa ja iloa tähän maailmaan. Hankinnat voivat olla myös henkisiä. Hullu Jänis ostaa fiksusti ja vastuullisesti ja nauttii voidessaan tuottaa hankinnoillaan iloa muille ja itselleen.
  • Hullu Jänis on oivaltanut, että olemme kaikki yhtä. Hullu Jänis rakastaa leikkimistä, ja tässä teoksessa Hullu Jänis leikkii reititintä ollen yhteydessä koko maailmaan ja maailmankaikkeuteen. Parhaat ja tärkeimmät yhteyskaapelit löytyvät sisimmästämme. Meidän ei tarvitse kuin ottaa ne käyttöön.
  • Mieli pyrkii helposti seikkailemaan menneisyyden tai tulevaisuuden murheissa tai huolissa. Tämä teos muistuttaa, että ainoa todellinen aika, johon voimme vaikuttaa, on NYT. Muuta ei ole. Nyt-hetkessä on ikuinen rauha. Muista hengittää, kaikki on hyvin.
  • Vapauttaessamme jonkin sidoksen, asian tai ihmissuhteen meidän tulee ensin ymmärtää, miten suuri merkitys on sillä, että uskaltaa luottaa elämässä tapahtuviin hallitsemattomiin ja ennalta arvaamattomiin tapahtumakulkuihin. Kun vihdoin uskallan luottaa, voin ymmärtää syvästi, että vapaus on todellinen olemuksemme. Suurinta rakkautta on vapauttaa itsemme ja toisemme.
Go to Top